Viimeosasta kuukausi. Kiitän erityisesti erästä henkilöä, jonka ansiosta sain innostusta tehdä. :3
ja voi prkl, 2 osan kuvat ei näy. yritän tehä asialle jotain.. -->
Viime osassa:
Mizukin(päähenkilö) ja Sanon välit lämpenivät hieman, ja Mizuki sai koululääkäristä Umedasta hyvän "sydänsuru-ystävänsä". Osa päättyi siihen, kun Mizuki törmäsi Rikaan (Sanon tuttuun) koulun pihalla...
"Rika...?" kysyin ihmeissäni kun huomasin tämän mustahiuksinen tytön koulun pihalla. Rika on Sanon "ystävä" - niin hän ainakin itse väittää.
Tuliko Rika taas tapaamaan Sanoa? En jäänyt kysymään asiasta, vaan käännyin ympäri palatakseni takaisin kouluun.
"Odota!" kuulin Rikan huutavan perääni. Käännyin ympäri ja kohtasin Rikan katseen.
"Mitä?" töksäytin ehkä vähän liian törkeästi. En voinut asialle mitään; olen hieman kateellinen tytön puolesta.
"Siehän oot Sanon ystävä, etkö nii? Oliko se Mizuki? Oon huomannu et pyörit paljon Sanon seurassa", hymyili Rika ja ojensi minulle kätensä. "Oon Rika, Sanon lapsuudenystävä ja entinen 'valmentaja'."
Hätkähdin rajusti kuullessani tämän.
"Mitäääää?! Et siis oo sen tyttöystävä?!" huusin ajattelematta. Voi helvetti.
"Tai siis, ku te vaikutatte niin läheisiltä!" huusin jälleen ja tunsin kuinka poskeni punottivat. Epäilisikö Rika nyt jotakin?
"Pelkkiä ystäviä ollaan joo", nauroi Rika, mutta hiljeni hetken kuluttua. "Tosin... Voishan se olla toisin." Katsahdin Rikan surullisia kasvoja. Nyt ymmärrän Rikaa, sillä minulla on samanlaiset tunteet Sanoa kohtaan kuin hänellä.
"Mutta!" jatkoi Rika yhtäkkiä.
"Voitko tehdä mulle yhen palveluksen?"
------------------------------------------------------------------------------------------------------
Istuin Sanon kanssa ruokalassa ja tuijotin ruokaani. Rika oli pyytänyt minun sanoa Sanolle, että Rika odottaisi häntä koulun ulkopuolella tuntien loputtua... Mutta... Miten sanoisin sen Sanolle?
Sano vilkaisi minua ihmeissään, kun tökin ruokaani.
"Etkö aio syödä tota?" kysyi hän ja varasti minulta ruokaa. "Oot liian hiidas."
"Hei, syön kyl! Sie vaa syöt liian nopee!" äyskähdin vihaisena takaisin ja tungin ruokaa suuhuni. Sano katsoi minua tylsistyneenä, minkä jälkeen nousi ylös ja sanoi käyvänsä huoneessamme.
Sanon poistuttua paikalta huomasin Nakatsun hakevan ruokaa seisovalta pöydältä ja rientävän luokseni. Hän asetti juomansa pöydälle ja istahti pian itsekin. Hetken hän vain tuijotti minua hymyillen, aivan kuin ei osaisi puhua. Yhtäkkiä avasi hän suunsa.
"Moi, mitä kuuluu?!" huusi Nakatsu äkkiä liiankin pirteästi. Tuijotin Nakatsua hetken, minkä jälkeen naurahdin.
"Mehän nähtiin viime tunnilla?" tuumasin ja työnsin lisää ruokaa suuhuni. Nakatsu avasi suunsa, mutta sulki sen heti perään. Samassa huomasin, mitä juomaa hän oli ottanut mukaansa.
"APPELSIINIMEHUA!" huusin täysillä, jotta kaikki varmasti kuulivat sen. "Saanko hörpyn?"
Nakatsun nyökättyä vastaukseksi tartuin juomaan ja join hörpyn. Koko tämän ajan tuijotti Nakatsu minua oudolla ilmeellä.
"Mitä?" utelin, kun laskin juoman takaisin hänen eteensä. Nakatsu veti heti katseensa pois.
"Ei mitään..." mutisi hän ja tuijotti juomaansa. Mizuki koski tölkkiä huulillaan...
"Hei, appelsiinimehua!" hihkaisi joku meidän luokastamme ja joi kaiken Nakatsun mehusta. Laskiessaan tölkin takaisin pöydälle, tuijotti Nakatsu suu auki tölkkiään.
"MITÄ SÄ IDIOOTTI MENIT TEKEMÄÄN?!" huusi Nakatsu vihaisena. Minä ja muut katsoimme ihmeissämme Nakatsua. Mikä häntä oikein vaivaa?
-----------------------------------------------------------------------------------------------
Ruokailun jälkeen siirryimme porukan kanssa käytävälle. Samassa ryntäsi joku luokseni.
"Mizuki! Me pidetään tänää meijän huoneessa juomabileet - haluutko tulla?" kysyi hän minulta ja vinkkasi silmää. Nuolaisin ja ravistin päätäni.
"Eeen, en kestä alkoholin kanssa. Kysykää Sanolta." Tuon sanottuani jähmettyivät kaikki pojat paikoilleen.
"Mitä?" kysyin ihmeissäni, kun kaikki tuijottivat minua uskomatta korviaan.
"Elkää edes muistuttako mua..." mutisi yksi poika täristen.
"Haha, se oli pelottava kokemus, jätän mielelläni väliin", jatkoi toinen poika nyökäten. Nakatsu sen sijaan naureskeli vieressä.
"MITÄ?" huusin heille. "Kertokaa!"
Koska kukaan muu ei näyttänyt olevan halukas, avasi Nakatsu suunsa:
"Kun Sano juo... niin... Siit tulee kauhee... Pusuhullu... Pusumonsteri...Sanoja riittää. Se siis suutelee ketä tahansa", nauroi Nakatsu. Samassa sai hän iskun päähänsä.
Se oli Sano.
"Kerrotteko taas jotain outoja juttuja?" kysyi hän tylsistyneenä ja vilkaisi poikia, jotka yrittivät pidätellä hymyjään. Samassa en voinut enempään pidättää omaani, vaan purskahdin makeaan nauruun.
"PUSUMONSTERI!! Hahaha, mikä nimi... Sanoko?! Ei ois koskaa uskonu..." nauroin sydämeni kyllyydestä. Ei se oikeastaan ollut niin hauskaa, mutta... Että Sano suutelisi ketä tahansa? Haha.
Sano tuijotti minua hetken piittaamattomalla ilmeellä, minkä jälkeen kääntyi ympäri ja alkoi kävellä pois päin. Samassa hiljennyin ja muistin, mitä Rika oli sanonut minulle.
"Sano, odota!"
Juoksin Sanon perään, ja saavutettuani hänet avasin suuni:
"Törmäsin tänään Rikaan tuol ulkona. Se sano, et se oottaa sua tänään puistossa tuntien loputtua." Sano tuijotti minua hetken.
"Ei kiinnosta", sanoi hän ja oli jatkaa matkaansa, mutta estin hänen kulkunsa.
"Hei, Rika välittää susta! Mikset voi edes jutella senkaa?" väitin takaisin.
"Älä puutu tähän asiaan", tokaisi Sano ja käveli ohitseni. Menisikö hän siis tapaamaan Rikaa vai ei? Ja mikä heidän välinen suhteensa onkaan?
Sanon kadottua näkyvistä huokaisin syvään. Toisaalta haluan, että Sano selvittää juttunsa Rikan kanssa, mutta toisaalta haluan pitää Sanon vain omanani... Mutta... Silti ymmärrän niin hyvin, mitä Rika tuntee.
-----------------------------------------------------------------------------------------------------
Illemmalla olin jotenkin löytänyt tieni koululääkärin, Umedan, luokse.
"Ymmärsinkö nyt oikein?" huokaisi Umeda syvään. "Tulit tänne, koska sinuu itketti iltapäivällä?" Nyökkäsin surullisena, jolloin Umeda veti syvään henkeä.
"TÄÄ EI OO MIKÄÄ HELVETIN SYDÄNSURUJEN LOHDUTUSKERHO!" huusi hän täysillä tyhjälle huoneelle niin, että meinasin pudota sängyltä. Annoin Umedan rauhoittua pienen hetken, minkä jälkeen katsoin surullisena huoneen nurkkaa päin.
"Mutta... Mistäköhän ne puhuu nyt... Jos Sano siis meni sinne..." mutisin hajamielisenä ja pidätin itkuani. Näin silmäkulmastani, kuinka Umeda hyppäsi alas pöydältä ja riisui valkoisen takkinsa.
"Jos oot noin epätoivoinen, nii haluatko, että lohdutan sua?" kysyi hän.
"Lohduttaa...?" kysyin ihmeissäni.
"Kehollani", sanoi Umeda itsevarmana ja riisui puuvillapaitansa.
"EIEIEI!! EN HALUA! EI EI LOPETA!" huusin kauhuissani ja tipahdin alas sängyltä. Mätkähdettyäni sängyltä kuulin Umedan istuutuvan penkilleen ja huokaisevan syvään.
"Typerä, sanoin jo, etten oo kiinnostunu naisista", sanoi hän puettuaan paitansa taas päälleen. "Tiiätkös..." aloitti Umeda ja otti peilin käteensä, "Jos sinuu häiritsee noin paljon Sanon ja sen tytön välinen suhde, nii kysy Sanolta suoraan."
"En voi", murahdin samalla, kun yritin toipua saamastani shokista.
"Jos sanot noin, et koskaan tuu saamaa mitää vastauksia", tokaisi Umeda. "Ja sitä paitsi... Mitä sille sun alkuperäiselle tavoitteelle tapahtu?"
"Alkuperäinen tavoite?" kysyin ihmeissäni noustessani seisomaan. Umeda nyökkäsi.
"Eikös alkuperäinen tavoitteesi ollut nähdä Sano hyppäävän korkeutta jälleen? Mitä sille tavoitteelle tapahtui?" kysyi Umeda minulta. Tuijotin lattiaa ihmeissäni. Miten olin saattanut unohtaa sen?
"Sinuna en nyt huolehtisi Sanosta ja siitä tytöstä, se ei vie sinuu minnekään. Jos haluut päästä johonkin, aloita siitä, mitä voit tehdä", hymyili Umeda minulle. Hänen hymynsä oli jotenkin... rohkaiseva.
------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Juteltuani Umedan kanssa menin ulos kävelylle. Aloita siitä, mitä voit tehdä. Mitä voin tehdä...? En tiedä.
Kävellessäni urheilukentän ohi, pitkää muuria pitkin, huomasin tutun henkilön seisovan noin parikymmentä metriä edelläni. Sano.
Sano oli näköjään ulkona kävelyllä Yuurijoun, hänen koiransa, kanssa. Sano tuijotti jatkuvasti muurin yli urheilukenttää päin, josta kuului kannustavia huutoja.
Päätin itsekin suunnata katseeni sinne minne Sanon katse kohdistui, ja samassa ymmärsin. Korkeushyppääjiä. Siristin katseeni taas Sanoon. Sano siis yhä rakasti korkeushyppyä... Tunsin itseni jotenkin surulliseksi Sanon puolesta. Samassa käänsi Sano kasvonsa suuntaani.
"Ai", aloitti hän. "Moi, Mizuki." Päätin unohtaa aamuisen riitamme ja juoksin hänen luokseen.
"Moi", hymyilin ja polvistuin silittämään Yuurijouta. "Tää on siis Yuurijouun yleinen lenkkipolku?" Sano nyökkäsi hymyillen.
Kumpikaan ei hetkeen sanonut mitään, kunnes Sano yhtäkkiä kommentoi:
"Menin." Nostin katseeni Yuurijousta ja kohtasin Sanon katseen. Hymyilin hänelle.
"Oon iloinen." Sanokin nyökkäsi hitaasti.
Hetkeä myöhemmin nousin ylös seisomaan ja haukottelin makeasti.
"Mennää takas kouluu, iltapala tekis hyvää!" huudahdin iloisena, jolloin Sano nyökkäsi lyhyesti vastaukseksi.
-----------------------------------------------------------------------------------------------------
"Se on niin hiano tunne! Ensin sinne, ja sit tonne, sitte selkää taivutetaan ja FNIUUUUUU!! Yli meni, haaah, ku oon hyvä!!" huutelin aamulla luokkahuoneessa, kun tunti ei vielä ollut alkanut. Sano katsoi minua koko tämän ajan huvittuneena. Hyvä.
"Hyppiminen on niiiiiiiiiiiiiiiiiin ihanaa!! Eikö niin, Sano?" kysyin ja hymyilin leveästi hänelle ja muille oppilaille, jotka tuijottivat minua kuin jotakin hullua.
"On, on, mut voisitko jo mennä pois mun pulpetin päältä?!" äyskähti Sano väsyneenä.
"Hei, älä viiti!! Anna mun pitää hauskaa hyppimisen parissa!" äyskähdin takaisin.
"Hei mikä Mizukii vaivaa?"
"En tiiä, mut se on ollu tollanen aamusta lähtien..."
"Ja mikä pelottavinta, Sano ei näytä yhtään vihaiselta, mikä on ihme..."
[Mizukin nauraessa ja viihdyttäessä Sanoa, tarkkaili Nakatsu tilannetta sivultapäin... Miksi Sano ja Mizuki vaikuttivat yhtäkkiä niin läheisiltä? Ja mikä typerintä; miksi häntä, Nakatsua, häiritsi tämä asia? Hehän ovat vain ystäviä!
Nakatsu tuhahti ärsyyntyneenä ja mulkaisi Mizukia ja Sanoa.
"Pidät Mizukista, etkö vain?" kuiskasi joku yhtäkkiä Nakatsun korvaan ja poistui luokasta salamannopeana, ennen kuin opettaja ennättäisi paikalle. Nakatsun pupillit olivat pienentyneet, minkä jälkeen hän räjähti.
"EI, EI!! EN!! EI OLE TOTTA!! EN VOI OLLA!!" raivosi Nakatsu ääneen luokkahuoneessa.
"Mitä Nakatsulle tapahtu?!" huusi joku oppilas Nakatsun meuhkaamisen yli.
"Jos kyse on Nakatsusta, voi syynä olla ihan mikä tahansa..."
Samaan aikaan luokan ohi käveli itse Umeda.
"Haha, tiesin...", naurahti hän ja hyppelehti innoissaan takaisin huoneeseensa.
----------------------------------------------------------------------------------------------------------
Nakatsu huokaisi syvään.
"Mä pystyn tähän kyllä!" sanoi hän päättäväisenä ja tuijotti ovea Sanon ja Mizukin huoneeseen. "Hetkonen... Miks en pystyis? Nehän on mun kavereita!" sanoi hän pirteästi ja oli aikeissa avata oven, mutta perääntyikin ovesta. Ei hän pystynyt siihen.
"HELVETTI, EN OO HOMO!!!" sihisi hän itsekseen, minkä jälkeen avasi oven.
Astuttuaan huoneeseen, huomasi hän Mizukin makaavan lattialla. Hän nukkui.
"Mizuki?" kysyi Nakatsu yllättyneenä ja astui lähemmäs. Nukkuiko Mizuki tosiaan?
"Haloo, Mizuki?" kuiskasi Nakatsu varovaisena ja laskeutui alemmas. "Jos nukut siinä, saat flunssan..."
"Mmmnh..." mutisi Mizuki unissaan ja käänsi hieman päätään.
Nakatsu tuijotti lumoutuneena Mizukin huulia, josta tuo suloinen äännähdys oli tullut. Hän tunsi, kuinka hänen poskiaan alkoi punottaa. Hänen... teki melkein mieli suudella noita huulia. Mutta samassa avautui huoneen vessan ovi, jolloin Nakatsu nopeasti pongahti seisaalleen.
"Nakatsu?" kysyi Sano ihmetellen.
"TULIN HAKEE ENKUNKIRJAA!! Voitko lainata?!" huusi Nakatsu ehkä hiemankin kovaa. Sano nosti kulmakarvaansa.
"Kirjaa? Okei, voin lainaa sen..."
Sano riensi kirjojensa luokse ja kaivoi kirjan perään.
"Mizuki näköjää taas nukahtanu lattialle.. Se saa koht flunssan..." huokaisi hän ja kaivoi kirjan esille.
"Hei Mizuki, herää!!" huusi Sano Mizukille samalla, kun kääntyi taas huonetta päin. Nakatsu oli poissa.]
"Nakatsu?" kysyi Sano ihmeissään tyhjältä huoneelta.
"Häh...?" mutisin unisena ja hieroin silmiäni. Oliko Nakatsu ollut huoneessa?
Samaan aikaan huoneen ulkopuolella: Ei helvetti...
Hymyilin itsekseni, kun menin suihkuun peseytymään. Olin mielestäni onnistunut tänään hyvin sen hyppyjutun kanssa - ainakin se näytti piristävän Sanoa, kuten olin suunnitellut.
Olin juuri lopettelemassa suihkuani, kun joku yhtäkkiä avasi vessan oven.
Vaistonmukaisesti kiedoin kädet rintojeni ympärille enkä kääntynyt ympäri, vaan seisoi selkä seinää vasten. Tiesin, että tulija oli Sano.
"Hei, Mizuki!!! Unohdin mun kellon vessaan, eikä se kestä ve-" ehti Sano aloittaa, kunnes hiljentyi yhtäkkiä. Tunsin, kuinka koko kasvoni muuttui punaiseksi, mutta en kääntynyt ympäri. Sano ei saa tietää. Kiusallinen hiljaisuus jatkui.
"Tota... Voitko ojentaa sen mun kellon siitä..." mutisi Sano varovaisesti. Epävarmana ojensin oikean käteni, tartuin kelloon ja annoin sen hänelle selkäni takaa.
"Kiitos..." mutisi hän ja pamautti oven kiinni perässään.
[Vessan ulkopuolella seisoi Sano, jonka kasvot olivat täydellinen punaiset. Hän hengitti raskaasti nojatessaan vessanovea päin. Hän olin juuri nähnyt kaiken.
"Miten saatoin unohtaa, et se on tyttö..." mutisi Sano järkyttyneenä. Varovaisena raahautui hän sängylleen ja lysähti sen päälle.
"Ja... Miksei sillä ollu niitä helvetin verhoja edessä?! Tonne vessaahan voi rynnätä kuka tahansa..." mutisi Sano epätoivoisena itsekseen. Miksi hänen kasvonsa punottivat niin paljon?]
Lopetettuani pesuni tulin ulos suihkusta, ja yritin käyttäytyä, kuin mitään suurta ei ollut tapahtunut. Kävelin suoraan sängylleni, ja ennen kuin nousin ylös, katsahdin Sanoa.
"Menikö se sun kello rikki?" kysyin häneltä. Sano säpsähti hieman, minkä jälkeen vastasi:
"Ei, se on hyväs kunnos."
"Okei, hyvä. Hyvää yötä!" hymyilin hänelle ja menin sänkyyni. Selvä, ainakaan hän ei näytä siltä kuin olisi huomannut jotain epäilyttävää...
Valot sammutettiin, ja menimme Sanon kanssa nukkumaan...
[Mutta Sano ei saanut heti unen päästä kiinni, sillä muisti kellonsa. Hän nosti sen esille ja tutki sitä - se oli rikki. Sano huokaisi syvään. Se pitäisi varmaankin viedä korjattavaksi.]
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
"MITÄ?! TE KAIKKI KOLME OLETTE TÄNÄAAMUNA MYÖHÄSSÄ?! Nukuitteko pommiin, häh?!" huusi opettaja päin meidän kaikkien kolmen kasvoja. Jos nyt ollaan rehellisiä - niin en nukkunut ollenkaan. Sanon ja Nakatsun silmien alla oli myös selvästi huomattavissa mustat alustat.
"Mikä noit kolmea oikeesti vaivaa? Kaikki myöhässä? Tai siis... Se, et Nakatsu on myöhässä, ei oo mitää uutta. Mut... Sano ja Mizuki...?" kuiskailivat pojat pulpettien luokalla samalla, kun me riensimme paikoillemme.
"Hei, mitä toi oli tarkottavinaan?!" murahti Nakatsu ja istahti paikoilleen.
"Kyl minuuki joskus häiritsee asiat..." jatkoi hän mutisten ja vilkaisi minun suuntaani. Mikäköhän hänen mieltään painaa?
---------------------
Tunnin loputtua riensin Nakatsun luokse ja utelin, mikä hänen mieltään painaa. Hetken Nakatsu vain tuijotti minua kauhuissaan, minkä jälkeen nousi ylös ja juoksi pois luokkahuoneesta.
"Söikö Nakatsu jotain huonoo tänä aamuna?" kysyin ihmeissäni muilta.
"Varmaan..." sain vastaukseksi.
"Joo mut hei, meen kauppaa ostaa leipää tai jotain syömistä", sanoin yhtäkkiä pojille ja olin aikeissa lähteä luokasta.
"Hei, mut meilhän on koht lounas!" huusi joku vastalauseeksi. Nielaisin.
"Tota... Mene silti", hymyilin ja poistuin nopeasti, ennen kuin minut estettäisi.
-----------------------------------------------------------------------------------------------------
Tultuani pihalle huokaisin kivusta. Mahaani särki.
"Tääl koulus on jo valmiiks rankkaa... Ja tietenki nää... naistenvaivat saa kaiken viel kauheemmaks..." kirosin ääneen. "Pitäis varmaan käydä Umedan luona hakemassa kipulääkkeitä. Jos se niitä ees antaa..."
Oltuani hetken pihalla, huomasin taas hänet - Rikan! Rika viittoi minut luokseen, joten riensin nopeasti paikalle. Siellä hän hymyili minulle pienen hymyn, mutta.. se ei näyttänyt aidolta.
"Kuule, haluun kiittää sinuu siel kerran. Kiitos, ku sait Sanon tulemaan paikalle sinä iltana", kiitti Rika minua. Hymyilin ja olin vastata, mutta hän jatkoi:
"Oon jo kauan yrittäny puhua sen kanssa kahden, mut se ei oo koskaa saapunu paikalle.. Mut heti ku sie pyydät, se tulee paikalle..." jatkoi Rika, ja hänen ilmeensä ei enää ollut mitenkään... ystävällinen.
"Ei mitään, jos tarviit Sanoo nyt, voin käydä hakee sen-"
"Ei, haluun puhuu sulle."
"Täh?" kysyin yllättyneenä. Minulle?
"Nii. Haluan, ettet enää pyöri Sanon perässä. Sie vaa häiritset sitä! Yrität saada sen lopettamaa korkeushypyn ja luopumaan voitosta!! Oon kauan yrittäny saada sen takaisin sen lajin pariin, jotta se pääsis taas voittaa, mut sie estät kaiken!!"
"Joten, jos et jätä sitä rauhaan, voit olla varma, että teen susta selvää!" huusi Rika minulle raivoissaan. Siis mitä helvettiä? Uhkailiko hän minua?!
"Se, joka on tyhmä, oot sie. Etsie välitä muusta ku Sanon VOITOSTA?! Eikö SANO tarkota sulle mitää?! Oot pelkän voiton perässä! Herää! Sanolla on oma elämä!" huusin takaisin päin Rikan naamaa. Rika tuijotti minua suu auki.
"MITÄ?! ÄLÄ PUHU IHANKU SIE TIETÄISIT ASIASTA JOTAKIN!!" huusi Rika raivoissaan ja nosti kätensä ilmaan, aikeina lyödä minua. Vaistonmukaisesti nostin kädet pääni suojaksi ja suljin silmäni. Pelästyneenä odotin iskua - jota ei kuitenkaan koskaan tullut. Siksi avasin taas silmäni.
"Sano?" mutisin hämmästyneenä. Rikakin tuijotti ihmeissään Sanoa.
"Miks aioit lyödä Mizukia?!" huusi Sano päin Rikan naamaa. Rika tuijotti itkuisena Sanoa, minkä jälkeen huusi vihoissaan:
"Tein sen sun takii!"
"En koskaa pyytäny sun tehä mitää tollasta!" Rika katsoi kauhuissaan Sanoa.
"Häivy, älä enää tuu tänne. Sul ei oo mitää oikeutta lyödä Mizukia!" sanoi Sano yhtäkkiä rauhallisella ja hallitulla äänellä. Rika tuijotti uskomatta korviaan Sanoa.
"Mitä...?" mutisi hän itkuisena. Minäkin tuijotin Sanoa - eikö tuo ollut vähän liian rankasti sanottu?
Sano kääntyi yhtäkkiä ympäri, tarttui käsivarteeni ja alkoi raahata minua koulun sisälle.
"Tuu, mennää pois..." mutisi hän matalla äänellä. Yritin riuhtaista itseni irti, mutta en onnistunut.
"Päästä irti!" huusin hänelle portaiden luona, mutta hänen otteensa oli liian vahva.
Kun saavuimme sisätiloihin päästi väh vihdoin otteensa minusta.
"Mikä sua vaivaa?!" huusin päin hänen naamaansa.
"Mitennii? Autoin sut just pois tuolta!" puolustautui hän.
"En pyytänyt sitä! Ja sie olit liian ankara Rikalle, eikö niin?!"
"Se teki kaiken sun puolesta siks, koska se välittää susta... Voisit olla kiltimpi sille..." mutisin. Aivan kuin olisin puhunut itsestäni - välitän kyllä Sanosta. Välitän hänestä todella paljon, mutta silti.
"Selvä, ihan miten haluat", sanoi Sano yhtäkkiä yksitoikkoisella äänellä ja kääntyi ympäri sanaa sanomatta. Katsoin hänen peräänsä, kun hän hiljaisena käveli pois.
Mitä menin tekemään...?
Kommenttia ihmiset! Ja hyvää itsenäisyyspäivää ja joulun odotusta! :---)
Kommentit