Tässä se on - eka osa! :--)
Suosittelen lämpimästi, että luette tekstit kuvien alla. Näin saatte käsityksen hahmojen luonteista, ja käsitätte mitä on meneillä. Tässä osassa esiintyy myös suurin osa päähenkilöistä, joten teidän voi olla vaikea muistaa mikä oli kenenkin nimi.
-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
3 VIIKKOA AIKASEMMIN
Julia tuijotti minua ihmeissään.
”Siis häh?” kysyi hän hämmentyneenä. Hymyilin hänelle ja istahdin tuolilleni, joka oli peilin edessä.
”Leikkaa mun hiukset”, toistin.
”Mizuki, ootko sie kipee?” nauroi Julia ja katsoi minua peilin kautta. Ravistin päätäni ja käskin hänen kaivaa sakset esille.
Löydettyään sakset asettautui Julia eteeni.
”Luotatko noin paljon näihin käsiin?” virnisti Julia ja napsi saksien kanssa. Tuijotin vähän aikaa saksia.
”Joo joo, leikkaa nyt vaan!” komensin. Halusin hänen leikkaavan pitkät tummanruskeat hiukseni, ennen kuin katuisin päätöstäni.
”Okei, sulje silmäs…” sanoi Julia matalalla äänellä. Hengitin syvään, minkä jälkeen suljin silmäni. Pieni paniikki iski minuun, kun kuulin saksien napsivan korvieni lähettyviltä.
”Noni, voit avaa silmäs!” kuulin Julian sanovan muutaman minuutin kuluttua. Varovasti raotin silmiäni, kunnes ne rävähtivät itsestään lautasten kokoisiksi. Olinko tuo todellakin minä?
Nousin hitaasti ylös tuoliltani ja katsoin peiliin.
”Noh?” uteli Julia. ”Mitä pidät?” En ollut varma. Olen aina pitänyt pitkistä hiuksistani, ja nyt… Purin alahuultani ja sanoin:
”Mahtavat! Miks jätit nää näin pitkiks?! Nehän ehtii kasvaa kuukaudessa kauheen pitkiks!” nauroin. Julia katsoi minua hetken hiljaa, kunnes raahasi minut sängylleni.
Tiesin, mitä Julia sanoisi. Olin kertonut hänelle pari viikkoa sitten muuttavani takaisin Japaniin – yksin. Julia ei pitänyt asiasta, mutta oli päättänyt tukea minua.
”En vielkää ymmärrä… Kuka idiootti muuttaa toiselle puolelle maapalloa vaan tavatakseen jonkun henkilön?” valitti Julia masentuneena. Katsahdin häntä pilke silmäkulmassani.
”VAAN JONKUN HENKILÖN?” kysyin loukkaantuneena. ”Oon jo monen vuoden ajan yrittäny jäljittää mis koulus Sano on, ja vihdoin löysin!”
”Ja kaikki vaa yhen korkeushyppääjän takia…” jatkoi Julia.
”Oisitpa nähny ku se hyppäs…” unelmoin samalla, kun Julia mulkaisi minua. Lopulta hän huokaisi.
”Nojaa… Oon iloinen sun puolesta, ihan totta”, varmisti hän. ”Mut en tajuu miks meet niin pitkälle, et halusit sun hiukset lyhyiks.”
”Häh?” huudahdin ehkä vähän liian kovaa. Julia katsahti minua yllättyneenä. Tunsin poskieni punottavan. En ollut kertonut Julialle kaikkea siitä koulusta, mihin olin muuttamassa…
Hiljaisuuden kestettyä vähän aikaa, nousi Julia ylös.
”Kait nää on sitte hyvästit?” kysyi Julia suruissaan.
”Mitäää? Ei ole! Mie tuun lomalla takas Amerikkaa kattoo mitä teille kuuluu!” vastasin heti ja nousin itsekin ylös. Julia hymyili onneissaan.
”Okei. Onnea sen korkeushyppääjän kanssa”, sanoi Julia ja halasi minua tiukasti.
--------------------------------------------------------------------------------------------------------------
"Ei voi olla totta!" huohotin juostessani koulun pihaa pitkin. Heti ensimmäisenä koulupäivänäni tulen myöhässä uuteen kouluun!
Vilkaisin kelloa, joka sijaitsi koulun ulko-oven yläpuolella. Vähän yli yhdeksän. Helvetti!
Ja missäköhän koko luokkahuonekin on?! Jatkoin juoksemista koulun ulko-ovelle asti, mihin pysähdyin ja tähystelin pihaa. Se oli täysin autio. Huokaisin henki täristen, minkä jälkeen pinkaisin taas juoksuun.
Koulun käytävät olivat myös autiot. Miten nyt löytäisin oikean luokkahuoneen?! Peloissani tähyilin ympärilleni, kunnes lähdin hölkäten juoksemaan käytävää pitkin.
Mitä jos en koskaan löytäisi perille... Ehkä minut sitten monen vuoden päästä löydetään puolkuolleena jostakin nurkkauksesta...IDIOTTI, KESKITY ETSIMISEEN!
Ravistin päätäni päättäväisesti, ja juuri kun olin kääntymässä erään kulman luona, tunsin kovan jysäyksen. Kiljahdin pelästyneenä, minkä jälkeen lennähdin nurin.
"Ootko kunnossa?" kuulin jonkun äänen yläpuoleltani. En silti katsonut henkilöä kasvoihin, olin niin nolona. Ei voi olla totta. Tulen myöhässä kouluun, ja nyt vielä juoksen oppilaita päin! Yhtäkkiä poika hieman naurahti.
"Kuulostit äsken ihan tytöltä." Tunsin kuinka kasvoni kalpenivat täysin. Vastaamatta pojalle nousin salaman nopeana ylös ja kumarsin hieman osoittaakseni anteeksipyyntöni.
Heti kumarrettuani käänsin selkäni pojalle ja pinkaisin juoksuun. Miksikö kalpenin ja pakenin kuullessani nuo sanat?
Koulu, johon päätin tulla, ei ole tavallinen koulu. Tämä koulu on sallittu ainoastaan pojille. Koska haluan tavata Izumi Sanon sydämeni pohjasta, päätin sulattautua poikien joukkoon.
Mutta en kai minä jo nyt jäisi kiinni? Mitä jos tuo äskeinen poika alkaisi epäillä jotakin?!
Lopultakin löysin luokkahuoneen, jossa minun olisi pitänyt olla 15 minuuttia sitten. Ennen luokkahuoneeseen astumista yritin tasoittaa hengitystäni. Lopulta avasin oven, melkein JUOKSIN sisään ja huusin:
"Anteeksi että olen myöhässä!! Olen Mizuki Ashiya, ja olen uusi oppilas täällä!"
Kaikki oppilaat ja opettaja katsoivat minua typertyneet ilmeet kasvoillaan. Olinko sanonut jotain väärin?
Parin minuutin kuluttua seisoin jo luokan edessä ja esittäydyin heille. Kuten arvatakin voi, luokassa oli ainoastaan poikia. Jostain luokan perältä kuulin poikien kuiskeet:
"Hei, hei, toi uus oppilas on aika suloinen." Kauhuissani mulkaisin poikia, jotka nyökkäilivät ymmärtäväisesti.
Yhtäkkiä opettaja kääntyi puoleeni.
"Tulit myöhässä, ryntäsit luokkahuoneeseen, ja nyt sinulla ei edes ole laukkuasi mukana. Minne sinä sen jätit?" kysyi hän minulta.
"Täh?" kysyin hölmistyneenä. "Onhan minulla-" ehdin jo aloittaa, kun huomasin, ettei laukkuni enää ollutkaan kädessäni. Yhtäkkiä kuulin äänen takaani.
"Taisit äsken unohtaa laukkus." Säpäshdin tuon äänen kuullessani. En tiedä, uskallanko kohdata hänet. Mitä jos...
"Sano. Olet myöhässä", mutisi opettaja pettyneenä. Samassa rävähtivät silmäni auki ja käännyin salamannopeasti ympäri. Edessäni seisoi ihka oikea Izumi Sano! Hän vain tuijotti ohitseni kylmällä katseella.
Nolostuneena tartuin laukkuuni, jota hän ojensi minulle. Tarkoittaako tämä sitä, että... henkilö, johon törmäsin aikaisemmin, oli SANO?!
"Mizuki, voisitko jo istua alas?" äyskähti opettaja. Katsahdin häntä yllättyneenä, minkä jälkeen riensin takariville istumaan.
Onnekseni huomasin, että istun aivan Sanon lähellä. Koko tunnin tuijotin häntä hymyillen. Sano ei hymyillyt kertaakaan, eikä puhunut muille. Hän vain tuijotti väsyneenä eteensä.
Tämä henkilö on siis se syy, miksi tulin tänne, Ohsaka Akademiaan. Muistan vielä selkeästi sen päivän, kun sain tietää Sanosta.
. . .
Kaksi vuotta sitten, eli kun olin 13-vuotias, katselin uutisia televisiosta. Yhtäkkiä ruutuun hypähti Izumi Sano, jota haastateltiin hänen voitettuaan joku koulujen välinen korkeushyppykisa. Muistan kuinka hän oli näyttänyt kauniilta hyppiessään. En ollut tiennyt, että joku voi näyttää niin kauniilta ja... herkältä hyppiessään.
Siitä päivästä lähtien olen aina unelmoinut Sanon tapaamisesta. Ja nyt se oli käynyt toteen.
. . .
Välitunnin alkaessa riensin Sanon luokse hymy huulillani. Muut pojat katsoivat minua ihmeissään. Kuulin jonkun jopa supisevan; "Kattokaa, se menee Sanon luokse!" Saavuttuani Sanon luokse, ojensin käteni hänelle ja sanoin:
"Hei, olen Mizuki. Pidän susta tosi tosi paljon, ja tahon olla sun ystävä!" Muut pojat taustalla repesivät nauruun, ja Sano katsoi kauhuissaan kättäni, jonka olin ojentanut.
"En kiinnostunut sellaisista hommista", tokaisi Sano ärsyyntyneenä.
"Mistä?" kysyin viattomana. Sano vilkaisi ovea päin.
"En oo homo." Jälleen kerran repesivät pojat, jotka parhaillaan kuuntelivat keskusteluamme.
Sen sanottuaan käänsi Sano minulle selkänsä ja marssi ulos luokkahuoneesta. Itse olin hämilläni. Mitä? Samassa punastuin.
Hän luuli että tarkoitin asiaa sillä tavalla! Hän luuli että uusi poika yritti iskeä hänet! Lopulta sen voinut pidättää hymyäni.
Nauroin hiljaa itsekeni, jolloin pojat yhtäkkiä lopettivat toisilleen puhumisen ja katsoivat minua kauhuissaan. Yksi poika rupesi itkemään, jolloin toinen riensi tämän luokse.
"Mitä nyt?" kysyi hän huolissaan.
"Toi uus oppilas on pelottava", vastasi toinen peloissaan kuiskaten. Mulkaisin poikia ärsyyntyneenä, mutta samassa kuulin jonkun purskahtavan nauruun takanani.
"Oot ihan seko tyyppi", nauroi poika, joka oli selvästi värjännyt hiuksensa.
"Täh?" ehdin möläyttää miettimättäni. Toinen poika vain ravisti päätään nauraen, kunnes ojensi kätensä.
"Oon Nakatsu. Kiva saada uusii kasvoi tänne", hymyili hän. Tarkkailin hetken hänen kättään, kunnes tartuin siihen hymyillen. Samassa Nakatsu selvitti kurkkuaan ja vilkuili ympärilleen, minkä jälkeen tuli lähemmäksi minua ja kuiskasi.
"Anteeks, tää voi tulla aika äkkiä. Mut... Minkälaisia tyttöjä siellä Amerikassa oli?" kuiskasi hän vihjailevalla äänellä. Minun kesti vähän aikaa tajuta, mitä hän oli äsken minulta kysynyt. Tuijotin häntä kauhuissani. EI TUOLLAISTA PIDÄ KYSYÄ TYTÖLTÄ!
"Öhm... Tuota... Se... Sehän riippuu ihan henkilöstä..." sopersin. Mitä minä tuohon muka voisin vastata? Huomasin Nakatsun ilmeen rentoutuvat siinä hetkessä. Hän naurahti huvittuneena, minkä jälkeen iski minulle silmää.
"Eli siekää et oo viel tehny SITÄ", sanoi Nakatsu, korostaen sanaa 'sitä'. Meinasin kirjaimellisesti kompastua nurin kuullessani mitä hän sanoi, mutta siitä huolimatta jatkoi Nakatsu:
"Nyt kerta oot koulussa täynnä poikia, on hyvin tärkeetä, että sul on mielipiteitä näistä asioista. Tuut tarvii niitä", vinkkasi Nakatsu.
Vilkuilin hermostuneena ympärilleni. Olinko juuri saapunut maailman oudoimpaan paikkaan?
---------------------------------------------------------------------------------------------------------
Tunnit kuluivat nopeaa tahtia, ja iltaan mennessä olin oppinut tuntemaan Nakatsun paremmin. Tuntiemme loputtua raahautui Nakatsu limuautomaatille ja tilasi appelsiinimehun.
"Tiiätkö viel mis huonees asut?" kysyi Nakatsu yhtäkkiä minulta. Haroin hiuksiani.
"Ehm... En", tokaisin epävarmana. Nakatsu hörppäsi juomastaan ja nyökkäsi.
"Mennää tarkistaa."
Saavuimme ilmoitustaulun äärelle ja katsoimme sitä hetken aikaa.
"Oot huoneessa 205", sanoi Nakatsu. "Oon huoneessa, 207, joten ollaa naapureita!"
"Kenenkaa jaan huoneen?" utelin ja katsoin ilmoitustaulua. Nakatsu tarkisti itsekin taulua.
"Sanon."
"Täst tulee mielenkiintoista. Sano ei oo jakanu huonettaan ennen kenenkää kanssa. Se pitää enemmän yksinäisyydestä", nauroi Nakatsu samalla kun hörppi juomaansa. Itse hymyilin.
"Taidatte olla läheisii?" kysyin Nakatsulta, joka nosti olkapäitään.
"Ollaa tunnettu kauan." Nyökkäsin ymmärtäväisesti.
Kävelimme vielä vähän matkaa hiljaisuudessa, kun takaamme kuului yhtäkkiä miehen huuto:
"Yuujirou!! TAKAISIN, HETI!"
Käännyimme Nakatsun kanssa ympäri nähdäksemme ison valkean koiran juoksevan täysillä meitä päin. Koira ei hidastanut vauhtiaan, vaan jatkoi juoksuaan suoraan minua kohti.
Hetkeä myöhemmin makasin maassa koira päälläni.
"Yuurijou!" nauroi Nakatsu ja tönäisi koiran pois päältäni. Koira katsoi minua häntä heiluen ja haukahti iloisena.
"Mikä tota koiraa oikein vaivaa?" kivahdin ärsyyntyneenä ja nousin ylös seisomaan. Samassa haki vahtimestari koiran pois käytävältä.
"Sen nimi on Yuurijou", nauroi Nakatsu edelleenkin. "Tosin on outoa, et se tykkää susta noin paljon."
"Mitennii?" mutisin samalla kun putsasin pölyt polvistani.
"Yuurijou tykkää vaa tytöistä."
Samassa säpsähdin ja katsoin järkyttyneenä Nakatsua. Nakatsu katseli koiran perään. Hän ei siis epäillyt mitään, eihän? Pian Nakatsu kääntyi jälleen puoleeni ja hymyili leveästi.
"Se varmaa erehty sinuu tytöks, sullaku on noin suloiset kasvot. Jos sul vaa ois rinnat, ei ois epäilystäkää", aloitti Nakatsu ja oli taputtaa rintakehääni, mutta kiljahdin tekonauruni ja huitaisin hänen kätensä pois alta.
"Ainakin osaat matkii tyttöö", liittyi Nakatsu nauruuni. Hymyilin vielä hetken tekohymyäni, kunnes nielaisin.
--------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Nakatsu vei minut koulun seuraavalle kerrokselle, missä sijaitsivat huoneet joissa oppilaat asuivat. Tämä kerros oli siis ekaluokkalaisten, eli meidän.
"Vau, tääl on ihan eri näköist", tokaisin ja katselin ympärilleni.
"Jep, ku on viettäny koko päivän tuol valkoses alakerras, tää yläkerta on täydellinen paratiisi. Tääl voi sit viettää vapaa-aikaansa jne jne", slitti Nakatsu samalla ku me käveltii pitkää käytävää pitkin.
"Nonii, tässä se nyt sit on, huone 205", esitti Nakatsu ja osoitti huoneen ovea. "Oon tos viereises huonees, eli jos tulee jotain, voit aina tulla kysyy."
"Okei, kiitos", hymyilin Naktsulle, minkä jälkeen hän kääntyi ympäri ja katosi huoneeseensa. Itsekin avasin epävarmana 205 huoneen oven ja astuin sisään.
Siellä, huoneen lattialla sänkyyn nojaten, istui Sano. Hän vilkaisi minua hetken kylmästi, minkä jälkeen siirsi katseensa takaisin eteenpäin.
Muistin sen aamuisen erehdyksen, ja halusin todellakin korjata tilanteen. En halua hänen luulevan minua homoksi! Epäröiden selvitin kurkkuani, minkä jälkeen otin pari varovaista askelta huoneeseen.
Sano ei vieläkään suostunut katsomaan minuun tai sanomaan mitään, joten istahdin hänen vierelleen ja nostin polvet rintaani vasten.
Kumpikaan ei edelleenkään sanonut sanaakaan, molemmat vain istuivat hiljaa. Huomasin Sanon vaihtavan asentoaan ja sulkevan silmänsä. Silloin avasin suuni.
"Ymmärsit väärin sen, mitä sanoin tänäaamuna." Sano ei vastannut.
"Mutta", jatkoin. "Se, et haluan olla sun ystäväs, pitää silti paikkansa. Haluan nähä ku hyppäät. Silloin ku hyppäät, näytät vaa jotenki niin... kauniilta. Ymmärrät kyl mitä tarkoitan!" selitin nopeasti ja hermostuneesti puhuen. Tunsin, kuinka Sanon katse poltti takaraivoani.
"Lopetin korkeushypyn", tokaisi hän yhtäkkiä matalla äänellä. Anteeksi mitä? Käänsin katseeni häntä päin. Pilaileeko hän? Ei, hänen kasvonsa olivat kuolemanvakavat. Samassa suutuin.
"MITÄ?! Miks sä lopetit?!" huusin raivoissani hänelle ja ravistin häntä pitäien kiinni hänen käsivarrestaan. Oliko tämä henkilö todella Izumi Sano? MIKÄ IDIOOTTI HÄN OIKEASTI ONKAAN!
"En tienny, et tartteen sulta luvan lopettaa", sanoi hän tylysti. "Voisitko päästää irti?" Irrotin otteeni Sanon käsivarresta ja nousin ylös. Miksi tulin tähän kouluun? Vain tämän henkilön takia? Ei helvetti.
Raivoissani jätin Sanon yksin huoneeseen. Avattuani huoneemme oven hypähdin hieman ilmaan - edessäni seisoi joku.
Poika näytti minua vanhemmalta. Hänellä oli hieman pidemmät mustat hiukset ja tummat silmät. Nähdessään minut hymyili hän leveästi.
"Nanba Minami", sanoi hän ja kumartui hieman. "Oot varmaa Mizuki?" Minä vain tuijotin tuota poikaa nimeltään Nanba. Puhuiko hän minulle? Lopulta vastasin;
"Olen."
Nanba hymyili leveästi ja näytti heti rennomalta.
"Ajattelin et näyttäisin sulle ympäri koulua, ellei kukaa oo viel näyttäny?" ehdotti Nanba. "Olit menossa ruokasaliin? Voin kertoo hieman perusasioita sinne mennessämme."
Suostuin menemään Nanban mukaan, koska hän vaikutti mukavalta tyypiltä. Olin innoissani saadessani nähnä koko koulualeen, joten melkein hypin innosta.
"Muutes", sanoi Nanba yhtäkkiä. "Kuulin kyllä huhuja, mut oot tosiaankin aika söpö. Kuuletko sitä usein?" kysyi hän ja vinkkasi. Tunsin kuinka kasvoni kalpenivat hieman. Ravistin päätäni.
"Et?" kysyi Nanba ihmeissään, minkä jälkeen nosti olkapäitään ja kääntyi ympäri. "Ootko tulossa?" kysyi hän ihmeissään kun seisoin vain paikallani.
Mentyämme rakennuksen läpi, saavuimme jälleen ensimmäiselle kerrokselle.
"Ruokasali on tuollapäin. Päivällinen on siis kuudesta yhdeksään, mut jos et oo nopee, saat pelkkii ruuanjämii. Koulussa on myös yleinen kylpylä, joka on suljettu keskiyön jälkeen", selitti Nanba samalla kun kävelimme ruokasalia päin. Kello oli nyt noin kahdeksan.
Olen iloinen, että sain tavata Nanban. Hän on hauska ja viihdyin hänen seurassaan, kuten myös Nakatsun,
Kävellessämme ruokasalia kohti, törmäsi joku minuun suurella voimalla. Katsahdin perääni, mutten nähnyt pojan kasvoja, joten arvelin sen olleen vahinko.
Mutta käännettyäni taas katseeni Nanban puoleen, kuulin itkuisen huudon takaani:
"JÄTÄ NANBA RAUHAAN!" huusi poika itkuisena, joka oli juuri kävellyt minuun päin. Kääntyessäni ympäri juoksi tämä poika nopeasti itkien pakoon. Nanba huokaisi kyllästyneenä.
"Mitäs toi oli?" utelin häneltä. Nanba katsahti pojan perään.
"Ton nimi on Nakao. Se roikkuu aina mun perässä ja läksyttää niitä, jotka vie mun huomion siltä. En tajuu mitä ongelmii sillä on", huokaisi Nanba. Jäin katsomaan Nakaon perään. Ehkä hän... piti Nanbasta?
"Onkse aina ollu tollainen?" päätin nopeasti kysyä, ennenkuin jatkoimme matkaa.
"On", naurahti Nanba. "Aika ärsyttävä tyyppi."
"Mmh..." mutisin ymmärtäväisesti. Tosiassa tiesin Nakaon tunteen; tiesin miltä tuntuu, kun pitää jostain mutta toinen ei pidä itsestään.
Olimme aikeissa jatkaa matkaa, kun kuulin tutun äänen hieman kauempaa:
"Hoi, Mizuki!"
"Nakatsu!" hihkaisin yllättyneenä ja hymilin hänelle. Nanba katsahti Nakatsua.
"Kappas", tokaisi Nanba. Nakatsu katsahti minua, minkä jälkeen Nanbaa, ja jälleen kerran minua.
"Mitä?" kysyimme Nanban kanssa yhteen ääneen.
"Mizuki", Nakatsu aloitti totisella kasvolla. Katsoin häntä kulmakarvat kohonneina.
"Sinunlaisesi henkilö voi tulla raskaaksi vain PUHUMALLA Nanban kanssa", tokaisi Nakatsu ja iski silmää minulle.
"Tykkään tytöistä!" kirosi Nanba masentuneena, minkä jälkeen poistui paikalta. Katsoin häntä hieman huvittuneena, kunnes Nakatsu kysyi:
"Haluutko tulla syömää mun kanssa? Kaikki hyvä ruoka on kyl jo varmaa syöty loppuun", arveli Nakatsu. Nyökkäsin ja lähdin kävelemään hänen kanssaan käytävää pitkin.
Kävellessämme muistin yhtäkkiä Sanon. Samassa tulin taas huonolle tuulelle. Nakatsu vihelteli iloisena, kunnes kääntyi ympäri.
"Mikä masentaa?" kysyi hän huolissaan. Nostin yllättyneenä katseeni.
"Häh? Aa, ei mikään. Varmaa nälän takia", tokaisin hymyillen. Nakatsu hymyili leveästi.
"Tuttu tunne."
Kävellessämme ulko-oven ohi, huomasin jotakin pihalla, mikä sai minut pysähtymään paikoilleni.
"Mizuki?" kysyi Nakatsu minulta. "Mitä nyt?"
"Tuun kohta perässä!" huikkasin hänelle ja juoksin ulos pihalle. Sää oli mukavan viileä nyt näin keväällä, ja koko piha oli pimeyden peitossa. Olinko äsken nähnyt oikein?
Kyllä.
Koulun pihalla, puskien lähettyvillä, makasi Sano. Hän hengitti rauhallisesti, ja hänen silmänsä olivat kiinni. Nukkuiko hän? Hymyilin hieman nähdessäni hänen rauhallisen ilmeensä.
Yhtäkkiä kuulin heikon hauahduksen takaani, jolloin käänsin katsettani. Se oli Yuurijoi! Työnsin sormeni huulieni eteen ja sihisin hiljaa SHH.
Koira tuijotti minua hetken ymmärtäväisesti, minkä jälkeen riensi Sanon luokse nuolaisi tätä hellästi poskelle. Mitä? Eikös Yuurijou pitänyt vain tytöistä?
Näky, että Yuurijou nuolaisi iloisesti nukkuvaa Sanoa, sai minutkin hyvälle tuulelle.
Istahdin Sanon vierelle, jolloin Yuurijou taisi hieman pelästyä, sillä se poistui paikalta. Jäin paikoilleni ja tuijotin Sanoa.
"Tiiätkö... Mie oikeesti haluun nähä sun hyppäävän ja ylittävän esteitä... Miks lopetit?" puhuin hiljaa itsekseni. Samassa kuulin äänekästää haukkumista takaani.
Yuurijou oli saapunut tyhjästä, ja juoksi nyt täysillä minua päin. Ehdin juuri kääntää katseen, kun hän hyppäsi päälleni ja kaatoi minut kumoon. Pelästyneenä suljin tiukasti silmäni kiinni, ja avasin ne vasta, kun tilanne oli rauhoittunut.
Vasta avattuani silmät tajusin, etten enää istunutkaan paikoillani ruoholla. Ei - olin lentänyt suoraan Sanon päälle. Sanon silmät aukesivat yhtäkkiä, ja kun katseemme kohtasivat, lensivät molemmat ainakin metrin ilmaan.
Hengitin raskaasti ja tunsin punastuvani. Sano katsoi minua ihmeissään. Silti kumpikaan meistä ei sanonut sanaakaan. Me vain istuimme siine, toisiamme tuijottaen. Pian Sano kuitenkin meni taas makuulle ja tuijotti taivasta.
Uskaltauduin taas istua hänen vierelleen. Hiljaisuus välillämme jatkui edelleenkin.
"Mitä teet täällä?" kysyi Sano yhtäkkiä minulta. Katsahdin häntä. Tunsin jälleen, kuinka viha yltyi sisälläni.
"No voi anteeks! Ku näin sut sisältä, ajattelin, et sie saisit viel nuhan ku oot tääl ulkona näin myöhään! Ja sitä paitsi, istuin sun vierellä, jotta tuuli ei ennättäis sun kasvoille!" raivosin hänelle. Sano katsahti minua huvittuneena.
"Oikeesti?" kysyi hän.
"Täh?" minä puolestaan sanoin.
Samassa rupesi Sano nauramaan. Se oli outo näky. Näin Sanon hymyilevän ja nauravan ensimmäistä kertaa. Itsekin rupesin hieman hymyilemään.
"Oot outo", tokaisi Sano lopetettuaan nauramisen. Hymyilin vastaukseksi.
Loppuilta oleskelimme koulun pihalla, emmekä puhuneet mitään. Mutta ei se haitannut. Olin onnellinen vain voidessani olla Sanon lähellä.
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
PARI PÄIVÄÄ MYÖHEMMIN
["Missä se Mizuki on?!" raivosi silmälasipäinen poika, jonka kuului ottaa aikaa, kun muut oppilaat juoksivat 100m.
"On sen vuoro juosta, ja se vaa hilluu jossain! Haluun jo pois täst sateest!" marisi poika.
"Voi Jeesus, pidä jo se turpas kiinni!" äyskähti maalivahtina toimiva poika. "Kyl se tulee, kunhan se ehtii." Poika kirosi ääneen kun pallo lensi suoraan maaliin.
"Hei maalivahti siellä, yritä nyt ees saada se pallo kiinni!" huusi joku kentältä. Maalivahti näytti keskisormea kentälle päin.
"MIZUKIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIII! ME KUOLLAA TÄNNE JOS ET NYT TUU TÄNNE, HELVETTI!" huusi ajanottaja kylmissään.
"Tullaan tullaan!" kuului Mizukin ääni jostain kaukaa. Pian Mizuki oli saapunut paikalle huohottaen.]
"Noni, tulithan sie! Nopee nyt juoksee, nii päästää pois täältä", hytisi ajanottaja. Nyökkäsin hengästyneenä ja asettauduin aloituslinjalle.
"Okei", sanoi ajanottaja. "Paikoillane, valmiita.. hep!" Jänen huudettaan 'hep' nojasin eteenpäin ja lähdin juoksuun.
Vaikka vettä satoi kaatamalla ja vaikka olin äsken juossut paikalle, olin täynnä ylimääräistä energiaa. Tuhlasin sitä juoskemalla täysillä ne 100m. Sillä välin pelasivat muut jalkapalloa jossain kauempana, he olivat varmanakin jo juosseet.
[Mizukin juostua painoi ajanottaja kelloaan ja katsoi sitä uskomatta silmiään. Oliko Mizuki todellakin juossut nuo 100m 11 sekunnissa? Niin pienestä koostaan huolimatta?
Ajanottaja tähyili ympärilleen, kunnes näki Nakatsun.
"Nakatsu! Tänne!"
"No mikäs nyt rässää?" kysyi Nakatsu hymyillen ja kiusoitteli ajanottajaa.
"Lopeta! Hei - mul on asiaa!" valitti ajanottaja. Nakatsu päästi otteensa.
"No, kerros!"
"Mizuki... Sen 100m aika on parempi ku sun. Ja sun on sentää koulun paras..." selitti ajanottaja vakavissaan. Nakatsu oli hetken hiljaa.
"No voihan pirskutti!" naurahti Nakatsu. "Se pitää saada meidän jalkapallojoukkueesee!" hihkui hän ja juoksi muiden luoke, jotka olivat matkalla takaisin koululle päin.]
Palattuamme kouluun olin ihan poikki. Ja märkä. Vaihdettuani koulupuvun jälleen päälleni, riensin ostamaan appelsiinimehua. Yhtäkkiä kuului jostain kaukaa juoksevia askeleita, jolloin käännyin ympäri.
Minua päin juoksi iso lauma poikia, jotka ylläpitivät eri urheilukerhoja.
"Voi ei..." ehdin mutista ääneen, ennkuin pojat alkoivat metelöidä.
"MIZUKI! LIITY KORIPALLOKERHOON! EI, LIITY YLEISURHEILUUN! HEI, ME TARVITAA MIZUKI SUA!" huusivat pojat päällekkäin ja ryntäsivät minua päin.
Okei, näiden tyyppien takia jouduin jättämään pari euroa limuautomaattiin ja lähteä lipettiin. Katsahdin kerhon ylläpitäjiä vielä kerran, minkä jälkeen käänsin heille selkäni ja lähdin juoksuun.
Sade oli loppunut ja aurinko paistoi, mutta jalkani olivat täysin puhki! Kuinka paljon joutuisin oikein juoksemaan tänään? Juoksin vielä vähän matkaa koulun pihalla erään suuren puun luokse, jolloin pysähdyin.
"Taisin eksyttää ne..." huohotin samalla, kun vilkuilin hermostuneena ympärilleni. Samassa huomasin jotakin tutun näköistä, sitä voisi melkein kutsua déjà-vu :ksi.
Sano. Hän nukkumassa, päiväunilla, koulun pihalla. Eikö hän saanut unta öisin, vai mikä häntä oikein vaivaa? Riensin hänen luokseen puskan taakse ja pysyttelin piilossa.
Hänen ilmeensö oli niin rauhallinen... Yleensä hänen ilmeensä kun on niin välinpitämätön ja kylmä, niin tämän ilme on todella katsomisen arvoinen.
Ajattelematta asetin kasvoni lähelle hänen kasvojaan. Tunsin hänen tasaisen hengityksesnä poskeani vasten. Minun teki mieli suudella häntä. Varovaisesti suljin silmäni ja laskin päätäni - kun yhtäkkiä kuulin poikien huutelua aivan läheltä.
"Mihin se meni?! MIZUKI!"
Heräsin yhtäkkiä transsistani ja ompuroin äkkiä ylös. Huomasin parin metrin päässä olevat puskat, joiden taakse piilouduin. Puskien taakse käperryin kauhuissani, ja mietin mitä olin äsken yrittänyt tehdä. Samassa tunsin, kuinka poskiani alkoi punottaa.
Yhtäkkiä kuulin rapinaa takaani - Sano oli herännyt, ja hän huomasi minut. Hän oli juuri aikeissa kysyä minulta jotain, kun joku riensi paikalle.
Paikalle saapuja oli koripallokerhon ylläpitäjä.
"Sano! Ootko nähny sitä ekaluokkalaista, joka äsken juoksi tänne?" hän kysyi innoissaan. Voi ei! Nyt jäisin kiinni, Sano tietää missä olen! Puristin silmäni tiukasti kiinni ja pidätin hengitystäni.
"Mizukiko? Joo, se juoksi koulun toiselle puolelle", haukotteli Sano. Avasin silmäni ihmeissäni. Eikö hän paljastaisi minua?
"Kiitos!" huikkasi toinen poika ja lähti pois. Samalla Sano nousi ylös ja kuulin, kuinka hänen askeleensa lähestyivät minua. Ei, älä tule tänne! Kasvoni olivat yhä tulipunaiset siitä, mitä oli MELKEIN tapahtunut.
Tunsin kuinka Sano laskeutui vierelleni.
"Ne on nyt poissa", sanoi hän ja näytti odottavan vastausta. En silti kohdannut hänen katsettaan. Pelkästään nyökkäsin.
----------------------------------------------------------------------------------------------------------------
SEURAAVANA PÄIVÄNÄ
Nakatsu oli saanut minut puhuttua ympäri. Hän halusi testata minun jalkapallotaitoni, jotka ovat mielestäni ihan okei. Jälleen kerran satoi vettä, mutta ei se näyttänyt ketään häiritsevän.
Kun yritin potkaista pallon maaliin, hyppäsi Nakatsu yhtäkkiä eteeni, jolloin hän vahingossa iski kyynerpäänsä päähäni. Tunsin sykkivän kivun päässäni, ja hoipertelin hetken paikoillani.
Yhtäkkiä menetin tasapainoni ja kaaduin maahan. Raotin silmiäni hieman, sillä maa tuntui pyörivän ja pyörivän. Lopulta kaikki muuttui mustaksi.
["Mizuki?!" huusi Nakatsu kauhuissaan. "Mizuki, haloo?!" Kaikki kerääntyivät pyörtyneen Mizukin ympärille.
"Nakatsu, mee sie ettii Umeda, nii mie kannan Mizukin terveyshoitajansaliin!" komensi Sano tosissaan.
"Ei, mie aiheutin tän, joten mie vien sen!" väitti Nakatsu kauhuissaan vastaan.
"Meil ei oo aikaa! Oot yks koulun nopeimmista juoksijoista, siks sun pitäis hakee Umeda!" Nakatsu katsoi Sanoa mitään sanomatta. Lopulta Nakatsu nyökkäsi ja lähti juoksuun.
Myös Sano polvistui Mizukin puoleen.
"Senkin huolimaton idioot-" ehti Sano aloittaa, kunnes nosti Mizukin syliinsä. Sillä hetkellä Sano punastui hennosti ja tuijotti kauhuissaan Mizukia.
"Mitä...?" mutisi Sano.
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Umeda tuijotti tiukalla katseellaan pyörtynyttä Mizukia. Pian riensi Nakatsu huoneeseen.
"Miten Mizuki voi?" huusi hän peloissaan. Umeda mulkaisi Naktsua.
"Ole hiljaa, hän vain pyörtyi. Kaikki on hyvin."
"Huh, oon iloinen..." mutisi Nakatsu ja istui sängyl äärelle. Umeda sen sijaan ei sanonut sanaakaan. Hän vain tuijotti Mizukia. Lopulta Umeda selvitti kurkkuaan.
"Nakatsu, tahdon että poistut."
"Mitä?" huudahti Nakatsu.
"Nyt."
"Mizuki herää varmaan pian, ja haluan jutella hänen kanssaan eräästä asiasta", sanoi Umeda hiljaa. Nakatsu katshati lääkäriä, minkä jälkeen käveli ovelle ja astui ulos huoneesta.
"Se helvetin Umeda... Hääs ulos, koska haluaa jutella Mizukinkaa jostain", kirosi Nakatsu odotushuoneessa Sanolle. Nakatsu vilkaisi Sanoa, joka vain tuijotti shokissa käsiään.
"Sano?" kysyi Nakatsu. Sano sen sijaan vain jatkoi käsiensä tuijottamista.
"Onko se... tyttö...?" kuiskasi Sano itsekseen ja punastui jälleen.]
Raotin silmiäni ja huomasin makaavani vieraalla sängyllä vieraassa huoneessa.
"Missä..?" ehdin mutista, kun kuulin vieraan äänen.
"Olen koulun lääkäri, Umeda. Ootko kunnossa? Voiko pääsi hyvin?" kysyi tuo mies ja tarkkaili minua hymyillen. Nousin ylös istumaan sängylle ja katsahdin miestä.
"Olen. Pää on selvänä..."
"Vai niin..." hymyili Umeda. Hän irtaantui seinästä ja katsoi minua läpitunkevalla katseella.
"Siinä tapauksessa voisit kertoa tuolla selvällä päälläsi, mitä sinunlaisesi tyttö tekee tässä koulussa?"
"Mitä...?"
----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Oi helvetti, alotin tän kirjoittamista siinä puol yks. Kello on nyt kaheksan. Nojoo. Silmii särkee, ranteesta puhumattakaan.
Koska tää nyt on eka tarina jota hommailen, otan TODELLA MIELELLÄNI VASTAAN KRITIIKKIÄ, jotta huonot jutut parenisi. :---)
Nyt minä häivyn Ruotsiin risteilylle, ja sillä välillä te kommaatte! Näkemisiin!
ps. pyydän anteeksi kirjoitusvirheiltä. Tiedän, että niitä oikeasti on nyt kauhesti. :--) mutta olen täysin puhki, joten korjana ne lauantaina <3
KIITOS TEILLE KUN LUITTE !
Kommentit