Toka osa täällä! Kiitos kommentoineille ja kiitos jatkoa jankaneille. :D Tämä osa (n. 70 kuvaa) on melkein puolet lyhyempi kuin edellinen (n. 120 kuvaa).
-----------------------------------------------------------------------------
Mitä viimeosassa tapahtuikaan?
- Minä, Mizuki Ashiya, päätin matkustaa Japaniin ja aloittaa koulun siellä. Mutta koulu ei ole mikään "normaali" koulu. Tämä koulu on ainoastaan pojille sallittu. Koska olen tyttö, jouduin pukeutumaan pojaksi päästäkseni tänne.
Täällä olen saanut jo pari hyvää ystävää, Nakatsun, Sanon ja Nanban. Sano. Hän on syy, miksi tulin tähän kouluun. Ihastuin hänene ensisilmäyksellä, kun näin hänen hyppäävän korkeutta TV:ssä.
Siksi tulin tänne. Kaikki sujui hyvin. Kunnes erään urheilutunnin aikana Nakatsu iski minua kyynärpäällä päähän, jolloin pyörryin. Minut vietiin Umedan, koululääkärin luokse. Kaikki ei sujunut hyvin.
Umeda sai tietää salaisuuteni.
-----------------------------------------------------------------------------
"Häh?" nielaisin ja katsoin kauhuissani Umedaa. Miten hän tietää? Miten? Ennen kuin Umeda ehti vastata minulle, astui joku sisään huoneeseen. Sano! Hypähdin nopeasti ylös sängyltäni ja katsahdin häntä, mutta hän vältteli katsettani.
"Vika tunti on jo alkanu", sanoi Sano hiljaa. "Mennää nopeasti." Umeda mulkaisi Sanoa, mutta itse olin onneissani. Sano oli pelastanut minut! Vedin nopeasti kouluasuni päälleni, minkä jälkeen olin aikeissa poistua huoneesta.
Pää painuksissa olin aikeissa astua ulos huoneesta, kun Umeda yhtäkkiä avasi suunsa.
"Oli mukava jutella, Mizuki. En malta odottaa seuraavaa keskusteluamme", hymyili Umeda minulle. En katsonut Umedaan päin, vaan poistuin suorinta tietä huoneesta.
"Vai että on meillä tyttö koulussa..." naurahti Umeda huvittuneena, minkä jälkeen sulki silmänsä ja huokaisi syvään.
-----------------------------------------------------------------------------
Olimme Sanon kanssa matkalla viimeiselle tunnillemme. En itsekään muista, mikä tunti pitäisi olla, joten nöyränä seurasin Sanoa. Sano ei sanonut minulle sanaakaan. Miksi?
Mitä jos hänkin tietää? Sano siis. Mitä jos hän tietää, että olen tyttö? Ei. Hän olisi jo kertonut kaikille. En missään nimessä voi paljastautua! Mutta... Entäs Umeda? Hän tietää totuuden. Nielaisin. Kurkkuni tuntui kauhean kuivalta. Mun on pidettävä pää kylmänä, ja yritettävä jotenkin huijata Umedaa!
Yhtäkkiä kuulin Sanon äänen jostain takaani.
"Hei, varo päätäs." Häh?
Liian myöhään. Olin ajatuksissani kävellyt päin seinää.
"Ai helvetti", valitin ääneen ja tartuin kiinni päästäni. Sano katsoi minua typertyneenä.
"Yritä pitää silmäs auki", tokaisi hän.
"Sait äsken kovan iskun päähäs, joten yritä olla kävelemättä päin seiniä", jatkoi Sano ja katsoi ympärilleen. Välttikö hän katsettani, vai etsikö hän jotakin?
"Tuota..." aloitin.
"Nii?" kysyi Sano ja tähysteli ympäri huonetta. Miksi?
"Sie kuulemma kannoit mut Umedan luokse. Kiitos", mutisin ujona. Huomasin, kuinka Sano säpsähti ja vilkaisi minua nopeasti. Näinkö väärin, vai punottivatko Sanon posket hieman? Päätin vaihtaa keskutelunaihetta.
"Minne muutes Nakatsu meni?" kysyin varovaisesti.
"Tunnille", vastasi Sano nopeasti.
Loppujen lopuksi emme Sanon kanssa menneet tunnille, vaan jäimme koulunkäytävälle istumaan.
"Mizuki", sanoi Sano yhtäkkiä matalalla äänellä. Katsahdin häntä. Hän vain tuijotti eteensä.
"Mm?" mutisin ja asetin pääni seinää vasten. Sano ei sanonut pieneen hetkeen mitään. Huoneessa hallitsi hiljaisuus.
"Ei mitään", sanoi hän lopulta.
Loin katseen Sanoon, joka yhä tuijotti etenpäin. En sanonut mitään. Nyökkäsin vain lyhyesti, minkä jälkeen istuimme siinä hiljaisuudessa niin kauan, kunnes kellot soivat.
------------------------------------------------------------------------------
Kun tunnit olivat loppuneet, kuulin juoksevia askeleita takaani. Yhtäkkiä seisoi edessäni Nakatsu.
"Mizukiiiiiiiiiiiiiiiiiii!!" huusi hän ja halasi minua tiukasti. Riuhtoiduin nopeasti irti hänen otteestaan, jolloin hän purskahti itkuun.
"ANTEEKS! On mun syytä et pyörryit ja jouduit Umedalle ja löit pääs ja ja ja ja..." itki Nakatsu. Muitten oppilaitten päät käntyivät meitä kohti ihmeissään.
"Nakatsu, älä itke! Ei se mitään haittaa, vaikka siinä ruuassa ei ookkaan katkarapuja!" huusin kovaan ääneen, jotta muut kuulisivat. Nakatsu hiljeni hetkessä ja tuijotti minua kysyvällä katseella. Sen sijaan mutisivat muut toisilleen:
"Ai kyse olikin ruuasta. Ihan Nakatsun tapaista itkeä ruuan takia." Silloin Nakatsu tajusi, mitä olin tehnyt, jolloin hän purskahti uudelleen itkuun.
"Mizuki, oot niin hyvä ihminen!" nyyhkytti Nakatsu. Itse yritin rauhoitella häntä. Hänen rauhoituttua, päätimme siirtyä yläkertaan nukkumaan.
------------------------------------------------------------------------------
Seuraavana aamuna olin yksin matkalla tunnille, sillä Sano oli lähtenyt minun vielä nukkuessa. Kävellessäni autiota käytävää pitkin, kuulin lähellä olevan oven avautuvan.
Käännähdin ympäri ja huomasin Nakatsun juoksevan raskaasti hengittäen. Pysähdyin odottamaan häntä.
"Huomenta", huohotti hän minulle. "Missä Sano on?" Nakatsu vilkuili ympärilleen.
"Huomenia", vastasin hymyillen hänen tervehdykseen. "Sano meni edeltä."
"Jaha..." mutisi Nakatsu. Hymyilin hänelle, minkä jälkeen jatkoimme yhdessä matkaamme aamiaiselle.
Tullessamme alas aulaan, huomasimme suuren ihmisjoukun tunkeilevan seinän luona.
"Mitä tuol tapahtuu?" kysyin ja nousin varpailleni. Nakatsu venytti niskaansa.
"Siel on joku valokuva ripustettu seinälle, luulisin", sanoi Nakatsu epävarmana. Koska en malttanut odottaa, tunkeuduin väkisin ihmisjoukon läpi.
Siinä, seinällä siis, oli tosiaankin ripustettu kuva. Ja kuvassa... Minä ja Sano! Tuijotin kauhuissani kuvaa. Mitä helvettiä?! Uusi poika vaarallinen? Mistä tuo kuva on otettu?
Samassa muistin tuon tapahtuman. Kuva on otettu silloin, kun löysin Sanon ulkoa nukkumassa. Kuka-?
"Nihonbashi, perkele", huokaisi Nakatsu. Katsoin Nakatsua kysyvästi.
"Nihonbashi on koulun oma paparazzi. Oppilas", selitti Nakatsu huvittuneena. Nihonbashi...
Yhtäkkiä tunkeutui joku väkijoukon läpi ja repäisi kuvan irti seinästä. Henkilö oli Sano. Sano käveli rauhallisesti pois paikalta ja heitti matkan varrella valokuvan roskikseen.
Jäin katsomaan Sanon perään. Minne hän oli menossa?
Utelias kun olen, lähdin seuraamaan häntä. Sano käveli suorinta tietä ylös, ja jatkoi matkaansa käytävän toiseen päähään. Siellä oli kolme poikaa ensimmäiseltä luokalta, eli samassa kuin me. Sano meni suoraan erään silmälasipäisen pojan eteen.
"Ai katos Sano", naurahti Nihonbashi. "Piditkö kuvasta, jonka otin?"
"Jos viel teet mitää typerää, en päästä sua pälkähästä", sanoi Sano kylmän rauhallisesti ja lähti kävellen pois paikalta.
Kun Sano oli poistunut paikatla, astuin varovasti pari askelta eteenpäin. Nihonbashi katsahti minua ja hymyili leveästi.
"Itse muutto-oppilas riensi paikalle."
"Mitä helvettiä", nauroi hän. Hänen kaverinsa katsahtivat häneen.
"Sano ei vaa haluu, et muut saa tietää totuuden..." hymyili Nihonbashi ivallisesti. Totuuden? Katshadin häntä kauhuissnai. Miten hän voi tietää salaisuuteni?!
"Tai siis tarkoitan... Mizuki, siehän tulit vast Amerikasta? Ehkä siellä on ihan tavallista, et syödään tusinallinen miehiä aamupalaks", selitti Nihonbashi ja iski minulle silmää.
Samassa menetin hermoni. Kutsuiko hän Sano juuri homoksi?
Vihaisena ryntäsin Nihonbashin luokse ja tartuin häntä käsivarresta. Nihonbashi katsoi minua peloissaan.
"Älä lyö!" pyysi hän kauhuissaan. Lyödä? Hyvä idea.
Mottasin häntä suoraan kasvoille nyrkilläni, jolloin hän kellahti kumoon. Vedin syvään kenekä ja puuskahdin ulos. Siitäs sai.
------------------------------------------------------------------------------
Lyötyäni sitä idioottia päin naamaa, palasin takaisin alakertaan.
"Ai helv... Tiesin kyl mitä olin tekemässä, mut et se särkis näin paljon..." valitin ja hieroin kättäni. Huokaisin syvään. Nojaa. Onneksi Nihonbashi ei tiedä minun olevan tyttö...
Kävellessäni eteenpäin en huomannut, kuinka joku nojasi jonkun kaappia päin. Olin niin uppoutunut ajatuksiini, etten edes kuullut tai nähnyt, kun tämä henkilö astui eteeni.
"Vaikuttava näytös", kuului ääni ja käsien taputusta.
Umeda.
"Siehän oot jo päässy vauhtiin, Mizuki-rakas." Hän asteli aivan eteeni ja tarttui kiinni käsivarrestani. Yritin riuhtaista käteni vapaaksi, mutta hänen otteensa piti.
"Älä pelkää. En aio kidnapata tai syödä sinuu. Haluun vaa tutkia", sanoi Umeda hymyillen ja katsoi kättäni. "Ei näytä pahalta." Nyt sain riuhtaistua käteni vapaaksi.
"Osaan kyllä itse pitää huolen itsestäni."
"Hienoa, hienoa", hymyili Umeda. "Muista sitten ensikerralla vastata yhtä rehellisesti kysykseeni, kuin nyt." Umeda kääntyi ympäri ja käveli pois paikalta. Jäin katsomaan hänen jälkeensa, minkä jälkeen huokaisin syvään.
En voi tehdä minkään. Umeda tosiaankin tietää. Enkä voi pitää sitä salassa koululääkäriltä.
------------------------------------------------------------------------------
PÄIVIÄ MYÖHEMMIN
Kellot soivat. Oppilaat nousivat ylös tuoleistaan, Sano lukuun laskien. Itsekin nousin salamannopeana ylös. Halusin jutella Sanon kanssa, sillä minulla on ollut sellainen tunne, että hän on vältellyt minua sen valokuvatapahtuman jälkeen.
Mutta en ehtinyt sanoa sanaakaan, kun Sano jo oli kääntänyt minulle selkänsä ja poistunut luokasta. Harmissani katsoin Sanon loittonevaa selkää. Miksi hän välteeli minua?
Mitä jos hän todellakin tietää? Ei. Muuten olisin jo takaisin Japanissa... Huokaisin, minkä jälkeen tartuin laukkuuni ja olin aikeissa poistua luokasta.
"Mizuki!"
Se oli Nakatsu.
"Huomasin Sanon just menneen. Haluutko mennä munkaa yläkertaa?" kysyi hän pirteänä. Hymyilin hänelle hieman. Nakatsu osasi aina olla niin iloinen ja pirteä. Aivan kuin kaikki oli aina hyvin. Siksi pidän hänestä.
"Joo, mennää vaa."
"Hei, tänää illalla ruuaks on sitä tosi hyvää mömmöö! En ees tiiä sen nimee", naurahti Nakatsu ja käveli minun edellä.
"Mikä sen nimi olikaan..." mutisi hän itsekseen ja jatkoi matkaansa eteenpäin. Itse olin maassapäin. Miksi Sano vältteli minua?
---------------------------------------------------------------------
Samana iltapäivänä lähdin Yuujiroun kanssa ulos kävelylle. Yleensä Sano vei sen, mutta en löytänyt häntä mistään, jotne päätin itse ottaa koiran ulos.
Olimme kävelemässä puiston ohi, kun kuulin väittelyä jostain läheltä. Uteliaana vilkaisin puistolle päin.
Ja siellä hän oli. Sano. Tytön kanssa. Katsoin ihmeissäni tyttöä. Kuka hän oli? Hänellä oli mustavalkoinen koulupuku, eli hän on varmaankin siitä koulusta, joka on ainoastaan tytöille sallittu. Mutta... Mitä Sano ja tuo tyttö tekivät täällä?
Raahasin Yuurijouun mukaani puskan taakse. Halusin tietää, kuka tyttö oli. Sanon tyttöystävä? Ei. Ei millään.
Huomasin Sanon ja tytön riitelevän jostakin.
"Pliis, Sano! Oo niin kiltti ja hypi jälleen!" aneli tuo tyttö epätoivosena. Silmäni laajenivat. Hypi jälleen?
"Sanoin jo, etten enää jaksa hyppiä", mutisi Sano takaisin. En kuullut kaikkea mitenkään erityisen hyvin, mutta yritin.
"Älä valehtele! Sanot noin, vaikka rakastat korkeushyppyä vieläki..." huokaisi tyttö. "Kaikki on sen onnettomuuden takia."
Onnettomuuden? Tunsin kuinka koko kehoni oli jähmettynyt. Mikä onnettomuus?
"Ei", vastasi Sano tyynesti.
"Kyllä! Jos et ois suojellu mua silloin siltä autolta, niin se ei ois koskaa tapahtunu!" huusi tyttö hänelle ja oli lähellä purskahtaa itkuun.
"Rika!" sanoi Sano kärsimättömänä ja mulkaisi tyttöä. "Sillä onnettomuudella ei oo mitään tekemistä mun hyppimisen suhteen. Mun jalka parantu jo kauan sitte. Se oli mun oma päätös lopettaa hyppiminen."
Tunsin, kuinka sydämeni pumppasi tuhatta ja sataa. Sano siis todellakin... on lopettanut hyppimisen?
Olin kokonaan unohtanut Yuurijouun. Yuurijouu taisi yhtäkkiä tajuta, että ääni joka puhui kuului Sanolle. Yuurijouu nimittäin hyppäsi esiin puskan takaa ja haukahti iloisena.
Epätoivoissani yritin tarttua kiinni Yuurijouun turkista, mutta tuloksetta. Sen sijaan päädyin haromaan tyhjän perään, jolloin itsekin lennähdin esiin puskan takaa.
Pian löysin itseni maassa makaamassa, Sanoa ja Rikaa tuijottaen. Voi ei. Salamannopeana nousin ylös.
"Yuurijou! Miks raahaat mut aina outoihin paikkoihin?! Varsinki puskaan!" nauroin väkinäisesti, otin kiinni Yuurijouun pannasta ja juoksin nopeasti pois paikalta.
["Mizuki?" mutisi Sano itsekseen. Mitä Mizuki oli puistossa tehnyt?
"Kuka se on?" kysyi Rika ja katsoi Mizukin perään. "Ystäväsi?"
Sano nyökkäsi.]
"Yuurijou! Oliko pakko?" kivahdin hengästyneenä ja lysähdin puistopenkille. Suljin silmäni ja hengitin syvään. Mitäköhän Sano ja Rika minusta nyt ajattelevat? Ryntäsin noin vain heidän luokseen...
"Mizuki?"
Silmänräpäyksessä avasin silmäni. Edessäni seisoi itse Sano. Kasvoillani oli varmasti todella typertynyt ilme, sillä välin kun Yuurijou hyppi innoissaan.
"Mitä?" mutisin varovaisena. Sano katsahti minua.
"Mennääkö samaa matkaa takaisin kouluun. Tulee pimeetä."
-----------------------------------------------------------------------------
Tosiaan, aurinko oli jo laskemaisillaan, emmekä edelleenkään olleet saapuneet kouluun. Yuurijou juoksi onneissaan jossain edellämme, kun kävellimme bussipysäkin ohi.
Olimme olleet hiljaa koko matkan, mutta minun teki silti mieli kysyä,kuka se tyttö oli ollut...
"Tuota..." aloitin. Sano katsahti minua, muttei sanonut mitään. Siispä päätin jatkaa:
"Kuka se tyttö oli?" kysyin. "Hän oli todella kaunis", lisäsin nopeasti perään, jotta kuulostaisin luontevemmalta.
"Ai RIka? Pelkkä ystävä, johon tutustuin yläasteella", vastasi Sano. Katsahdin häntä. Eli.. He ovat vain ystäviä?
Saavutimme Yuurijouun, joka oli omatoimisesti jäänyt odottamaan meitä punaisten liikennevalojen luokse. Sano polvistui hymyillen tämän vierelle ja silitti tätä.
"Tuota... Yuurijou taitaa tykkää susta aika paljo, Sano", tokaisin hymyillen. Tällä kertaa myös Sano hymyili.
"Joo, koska mie otin sen hoitoon."
"Häh?" ehdin möläyttää ajattelematta. Sano hymyili.
"Tän vuoden alussa ku olin kävelyllä, törmäsin mieheen joka potki Yuurijouta. Hän halusi selvästi eroon koirasta ja aikoi viedä tämän jonnekin adoptiopalveluun, mutta Yuurijou istahti päättävisenä maahan, eikä millään antanut miehen raahata häntä mukanaan. Ihailin Yuurijouun sisukkuutta, ja lopulta riensin miehen luokse. Pyysin, jos saisin ottaa Yuurijouun itselleni, johon mies ilomielin suostui. Siksi Yuurijou ei pidä miehistä, koska hänen entinen omistajansa oli siis mies ja pahoinpiteli tätä." Katsoin ihaillen Sanoa. Hän oli lämminsydäminen, pelastaessaan Yuurijoun.
Nyökkäsin ja hymyilin.
"Ja tuota... En oo varma, mut mul on ollu sellain tunne, et oot vältelly minuu... Miks?" kysyin. En tiedä miten olin saanut kerättyä rohkeutta kysyäkseni tuota, mutta tein sen. Sano oli hetken hiljaa ja silitti Yuurijouta. Samaan aikaan kun Sano avasi suunsa ja vastasi kysymykseeni, kaahasi ohitsemme auto.
"Sori en kuullu mitään", sanoin Sanolle auton kadonnen näkymistä. Sano sen sijaan oli hieman punaine kasvoistaan ja ravisti päätään.
"Onksun pakko kysyy kokoajan liikoja?!" kivahti Sano ja lähti ylittämään suojatietä. Katsoin ihmeissäni hänen peräänsä, kuten myös Yuurijou. Mikä Sanoa vaivasi?
Lopulta havahduin ajatuksistani ja astuin pari askelta eteenpäin. Yuurijou sen sijaan pysyi paikallaan ja tuijotti minua pää kallellaan. Hän katsoi minua aivan kuin olisin joku idiootti.
Ja samassa kuulinkin Yuurijoun haukkuvan raivokkaasti. Katsahdin koiraa päin. Miksi se haukkui?
"MIZUKI!" kuulin Sanon huutavan suojatien toiselta puolelta. Olin pysähtynyt paikoilleni ja katsahdin Sanoon päin.
"Mitä-?" ehdin aloittaa, kun huomasin auton, joka ajoi täyttä vauhtia minuun päin.
Kaikki tapahtui niin nopeasti.
Muistan Sanon juosseen luokseni ja tönäisseen minut pois tieltä. Vaistonomaisesti olin tarrannut hänen paitaansa, jolloin olimme molemmat pelastautuneet.
Lensimme kerrostalon seinää vasten ja löin pääni hellästi seinää vasten.
"Ai saatana..." mutisin ja puristin silmiäni kiinni. Avatessani silmäni huomasin Sanon makaavan päälläni. Tunsin kuinka naamani lehahti tulipunaiseksi.
Oliko Sano juuri pelastanut minut?
Sanokin taisi yhtäkkiä huomata makaavansa päälläni,jolloin hän nopeasti kompuroi ylös ja jäi katsomaan kaahailijan perään.
"Vaarallisia noi kaahailijat..." mutisi hän vihoissaan auton perään. Itse en voinut katsoa auton perään. Juuri nyt näin vain Sanon.
Lopulta nousin itsekin pystyyn.
"Ootko kunnossa?" kysyi Sano silloin. Nylkkäsin lyhyesti ja katsoin häntä silmiin. Molemmat laskimme katseemme nopeasti, ja voisin lyödä vetoa, että myös Sanon kasvoilla oli havaittavissa punaista sävyä.
-----------------------------------------------------------------------------
SEURAAVANA PÄIVÄNÄ
"Okei, myönnän. Olen tyttö", sanoin päättäväisenä. Umeda katsahti minuun tyynenä ja nyökkäsi.
"Mutta. En aio lähteä täältä millään hinnalla. Tulin tänne, ja pysyn täällä", jatkoin. Umeda nosti kulmakarvojaan ja hymähti.
"Rakkaus?"
Umeda on hyvä lukemaan ihmisiä.
"Kyllä", vastasin lujana.
"Sanon takia?" jatkoi Umeda rauhallisesti. Silmäni laajenivat.
"... Kyllä", myönsin. Umeda katsoi minua eikä sanonut sanaakaan. Aivan kuin hän odottaisi, että sanoisin jotakin.
"En halua lähteä, koska kun näin Sanon hyppäävän korkeushyppyä, rakastuin siihen heti! En aio poistua tästä koulusta, ennenkuin oon nähny Sanon hyppäävän!! Ja jos sie aiot paljastaa mut, kaivan ittelleni kuopan ja jumittaudun siihen. MUT MIE EN JÄTÄ SANOA!" sanoin kovalla äänellä ja tunsin kuinka hengästyin.
"Tylsää", huokaisi Umeda. "Jos et olis noin itsevarma ja vahva, osiin hyvin voinu nauttia sun kiusaamisesta." Katsahdin Umedaa. Mistä hän puhui?
"Ihan miten vaa, jää vaa tänne. Eihän tää asia kuulu mulle muutenkaa."
Kuulinko oikein? Eikö Umeda kertoisikaan kenellekkään salaisuudestani? Tunsin kuinka suuri kivi vierähti pois sydämeltäni. Hymyilin leveästi.
"Anna hali!" kiljahdin ja olin aikeissa halata Umedaa, mutta hän työnsi minut kohteliaasti syrjään.
"En halaile pikkutyttöjä", tokaisi Umeda. Mulkaisin häntä.
"Hei, mistä tiesit et oon tyttö? Ja et... kyse oli Sanosta?
Umeda katsahti sivullepäin.
"Oon homo", sanoi hän ylpeästi hymyillen. "Tiedän asioita, mitä muut eivät." Umeda iski minulle silmää.
"Ja sun rakkaushuolistas tiedän, koska mul on samanlaisia", huokaisi Umeda ja oikoi silmälasejaan.
"Ooh, oikeesti!" hihkuin iloisena. "Kuka se on, kuka se on?"
"Kaveri, johon tutustuin ollessani sun ikäinen", mutisi Umeda ja haukotteli. Hymyilin leveästi. Umedakin tykkää siis jostakin, joka ei kenties tykkää hänestä.
"Tästä lähtien me kerromme rakkaushuolemme toisillemme!" sanoin päättävisenä ja hymyilin. Umeda katsoi minua kuin jotakin idiottia.
"Kuten haluat", naurahti Umeda ja hymili minulle leveästi. Vastasin hänen hymyynsä, minkä jälkeen käänsin hänelle selkäni ja marssin ulos huoneesta.
En muista, milloin olin viimeksi näin iloinen. Melkein hyppelehdin koulun aulassa, kunnes huomasin jotakin ei-niin-mukavaa koulun pihalla. Pysähdyin oven eteen, minkä jälkeen juoksin pihalle.
Sielä hän seisoi. Kauniit mustat hiukset lepäsivät hennosti hänen olkapäillään, kun hän epävarmana tähyili ympärilleen. Astuin pari askelta lähemmäs häntä, jolloin hän kääntyi minuun päin.
"Ai, sinä", sanoi RIka.
Olkaa hyvättt. Ei pitäisi olla kirjoitusvirheitä mitenkään erityisen paljon. Ja jos niitä on, niin se ovat lopussa. >=oooo Mutta joo. Kiitos kun luitte ja kiitos. :--------)
EDIT:// LISÄSIN "KULISSIEN TAKANA" SIVUN. Siellä on siis vaan jtn random muokattuja kuvia. Katsokaa ihmeessä! :)
Kommentit